lauantai 24. syyskuuta 2016

Estekilpailuissa!


Oijoi, viime kerrasta olikin jo aikaa todella kauan. Eilen aamuna iski pieni jännitys, kun selasin lähtölistoja, mutta kyllä olin innoissani! Töiden jälkeen pakattiin poikaystäväni kanssa kamat kasaan ja lähdettiin junalla Kouvolaan ja sieltä tallille pakkaamaan ponskin varusteet. Käytiin Jennan kanssa oleelliset asiat läpi, kun hän ei itse päässyt töiden takia mukaan. Fasun mukana samalta tallilta lähti toinen heppa mukaan, niin ei tarvinnut ponipojan yksin matkustaa, kun se sitä vähän jännittää.


Paikan päällä käytiin ilmottautumassa ja katsoin rataa ja totesin sen olevan melko yksinkertainen. Menin luokat 50-60 cm ja 70 cm AM5 arvostelulla. Ensimmäisessä luokassa ei ollut mitään erikoista, ei sarjaa ja vain yksi suora suhteutettu linja. Kaikki puhtaan radan saaneet saivat ruusukkeen. Verryttely oli jaettu kahteen ryhmään ja verryttelyaikaa oli varattu 15 min. Kävin ennen sitä kävelemässä ja vähän ravaamassa hiekkatiellä. Fasu oli koko päivän tosi rauhallisen oloinen eikä ottanut melkein yhtää paineita ympäristöstä.


Verryttely sujui tosi hyvin ja lähdin luottavaisin mielin radalle. Ensimmäiset pari estettä sujuikin todella hyvin ja rauhassa, mutta sitten se tajusi olevansa kisoissa ja pikkuhiljaa alkoi kiihyttelemään :D Videolta katsoessa huomaan kuitenkin, ettei se ollut yhtää liian energinen vaan näytti aika hyvältä! Olin kyllä erittäin ylpeä jo ensimmäisen radan jälkeen Fasusta ja niinhän sitä puhtaasta radasta saatiin kotiin tuotavasti ruusuke. 

 Pienen tauon jälkeen pääsin seuraavan luokan verryttelyyn ja lyhensin ohjia, kun videolta huomasin ohjien olleen turhan pitkät ensimmäisessä luokassa. Fasu oli taas tosi hyvän tuntuinen verryttelyssä ja lähdin hyvällä fiiliksellä radalle. Radalla suurin osa sujui taas mutkattomasti ja sain ratsastettua hyviä paikkoja, vaikka välillä lähdettiinkin vähän liian kaukaa. Päästiin perusrata puhtaasti ja jäätiin odottelemaan uusinnan alkamista, kun esteet nostettiin 80 cm korkeuteen.


Uusintaan lähdin hieman varmistellen, en lähtenyt ratsastamaan aikaa enkä lyhyitä teitä, sillä nämä olivat Fasun ensimmäiset kilpailut sitten 1,5 vuoteen. Viime kisoissa Fasu ja Jenna kaatusivat ja siitä seurasi pitkä sairasloma ponille. Nyt kun treenaamisen makuun on taas päästy, niin kilpailuja on alettu miettimään. Uusinta meni hyvin ja reippaasti, viimeiselle esteelle ei paljoa enää kontrollia ollut, mutta kyllä siitä yli päästiin vielä helposti :D Sijoille ei päästy ja päästiin kotimatkalle.

Kiitos Jennalle, kun annoit ponin lainaan! Pitää ottaa tämmöiset kisat uudestaankin joskus, jäi niin hyvä fiilis tästä päivästä. En voi kehua liiaksi Fasua, se ylitti odotukset tänään <3 Kiitos myös ihanille siskoilleni, ketkä tulivat kuvaamaan! Ratavideot on ottanut Vilma ja kuvat on ottanut Laura. Multa löytyy myös muutama kuva jostain ratsukoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti