torstai 14. huhtikuuta 2016

Vilinää ja vilskettä

Moi taas pitkästä aikaa! Enää seitsemän viikkoa koulua jäljellä ja näytöt alkavat hurjaa vauhtia lähestymään. Estenäyttöön olen jo löytänyt sopivan hevosen, mutta hieman on kysymysmerkin alla kenellä teen koulunäytön. Meillä on huhtikuun vikalla viikolla näytöt, eli ei ole enää kauaa niihin. Olen stressannut taas jälleen kerran näyttöjä ihan hirveästi, mutta pitää nyt yrittää rauhoittua ja keskittyä. Pian ne ovat ohi ja sen jälkeen voin huokaista helpotuksesta, ainankin hieman.
 
Meillä on alkanut yritystoiminnan tunnit ja olemme alkaneet tekemään liiketoimintasuunnitelmaa. Tehtävänä on siis suunnitella toimiva hevosalan yritys ja voin jo nyt parin tunnin jälkeen todeta, ettei tämä helppoa ole. Ajatukset lyövät tyhjää enkä oikein saa ideasta kunnolla kiinni. Meillä on tästä kuukauden päästä näyttö ja hieman kuumottelee saanko tehtyä suunnitelman valmiiksi.
Koulussa on mennyt ratsastustunnit vaihtelevalla menestyksellä. Muutamia ratsastustunteja on jäänyt välistä eri syiden takia, mutta toivottavasti ensiviikolla saisin vielä treenattua ennen näyttöjä. Ratsastustuntien lisäksi ollaan alettu tallimestarin kanssa opettamaan koulun 3-vuotiasta kasvattia. Olen käynyt selässä nyt kolme kertaa ja "Tuksu" on ollut erittäin hyvä! Tuksulla on luonnostaan todella hyvä tasapaino ja se on keskittynyt todella hyvin, niin vielä toistaiseksi ei ole ollut ongelmia :) Liinan päässä ollaan otettu kaikkia askellajeja sekä pikkuhiljaa ollaan menty ilman taluttajaa uraa pitkin käyntiä ja ravia!
Minulla oli tänään aika käsikirurgialle, joka katsoi tätä minun sormeani. Vihdoin ja viimein pääsin asiantuntevalle lääkärille ja nyt selvisi syy, miksei sormi kunnolla toimi. Jänne on mennyt poikki, mutta onneksi se on mennyt niin ettei se ihan kamalasti haittaa käden toimintaa eikä päätöksillä ole mikään kiire. Minulla on nyt kaksi vaihtoehtoa; Sormi voidaan joko leikata (suuri prosessi ja noin kolmen kuukauden kuntoutus) tai sormelle ei tehdä mitään, jolloin se jää tälläiseksi niinkuin se on nyt. En tiedä vielä yhtään mitä teen, mutta ainankin nyt loppukevään menen näin ja katson kesällä/ kesän jälkeen tilannetta uudelleen.

Tässä parin viikon aikana sormi ei ole kuitenkaan haitannut ratsastusta, vaikka siinä koko ajan pieni särky onkin ja olen pystynyt tekemään tallijuttuja melko normaalisti. Toivottavasti tilanne ei muutu yhtään pahempaan suuntaan ja saisin tehtyä kaikki koulujutut alta nopeasti pois.

2 kommenttia:

  1. Vähän ehkä tyhmä kysymys, mutta onko se Tuksu-heppa noissa kuvissa? Jos on niin onko se toi kimo vai ruunikko? :) Toivottavasti sormesi tulisi ainakin mahdollisimman hyvään kuntoon! Mulla on vasemman käden etusormi pysyvästi vähän vääntynyt ja särkee toisinaan vanhan koripallovamman takia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Tuksu kuvissa :) Tummempi hevonen on nimeltään Unik ja valkoinen on Poni. Sitä samaa itsekin toivon, inhottavia nää ongelmat :/

      Poista