sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Yhden tarinan loppu

Elämässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Sellaisia joihin voi vaikuttaa ja sellaisia mihin ei pysty vaikuttamaan. Muutoksia, jotka voivat olla joko hyviä tai huonoja. Tiesin tämän päivän koittavan jossakin vaiheessa, mutta silti tuntuu pahalta. Pertin myyminen on ollut jatkuvasti puheenaiheena, sillä sen ei missään vaiheessa ollut tarkoitus jäädä omistajalleen. En kuitenkaan ollut varautunut näin nopeaan toimintaan, tämä tapahtui liian nopeasti. Minulla on kurja olo, kun en kerennyt edes käydä hyvästelemässä ponia. 

Olen viikon ajan itkenyt monet kerrat. Koulun ruokalassa, bussissa, tallissa, kotona peiton alla sekä nyt kun kirjoitan tätä postausta. En uskonut, että tämä ottaisi näin koville. Pertistä tuli minulle kesän aikana todella tärkeä. Opiskeluideni takia jäi syksyllä ja talvella treenaamiset aivan liian vähäisiksi, mikä harmittaa paljon. Suunnittelin mielessäni yhteistä kevättä aivan liikaa ja nyt oloni tuntuu todella tyhjältä, kun ei olekaan mitään mitä odottaa. 
Pertin kanssa kaikki oli niin kivaa ja ihanaa. Melkein olisin voinut sanoa, että se on unelmieni poni. Ainut miinus oli, ettei se ollut minun oma. Ja tuskin olisi koskaan ollutkaan, kun ponin ylläpitäminen ei halpaa ole. Pertin nykyinen omistaja otti minuun yhteyttä jokunen aika sitten, hän vaikuttaa oikein mukavalta. Olen iloinen hänen puolestaan, sillä Pertti on hieno poni. En toivo mitään muuta kuin hyvää heille ja tsemppiä tulevaisuuteen. Uskon, että Pertti tulee pärjäämään uudessa kodissaan oikein hyvin, ainankin kuvien perusteella poni vaikuttaa nyt jo oikein tyytyväiseltä. 

Toivottavasti pääsen pian katsomaan ponia, sillä minulla on sille valtavasti kerrottavaa. Haluan kertoa Pertille, kuinka tärkeä se on minulle ja kuinka ikävöin sitä. Tiedän, että oloni helpottuu heti, kun näen Pertin ja saan "hyvästellä" sen. Haluan kiittää Pertin entistä omistajaa, joka mahdollisti minulle tämän hienon tilaisuuden. Vaikka meidän tarinamme ei kauaa kestänyt, oli se sitäkin arvokkaampaa aikaa.
Kiitos kaikesta rakas Pertti ja hyvää matkaa  

2 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu!

    Tänne meille saa tulla moikkaamaan Perttiä niin useasti kuin vain haluat/pystyt! :)

    Ps. varaa sitten ratsastus kamppeet mukaa ;)

    VastaaPoista