maanantai 4. elokuuta 2014

Ratsailla

Menin tänään jo yhdeksältä aamulla tallille hoitamaan Pihlan. Laittelin sen rauhassa kuntoon ja lähdin sillä ilman satulaa kentälle. Olen tosiaan mennyt nyt viimeisen parin viikon aikana aina ilman satulaa, sillä mielestäni se on niin paljon rauhallisempi ja rennompi kuin satulan kanssa. Viikonloppuna Pihlalla taisi olla kaksi maastoa, lauantaina 2h maasto ja eilen lyhempi ja rennompi maasto(?), jos oikein ymmärsin. En ollut viikonloppuna itse tallilla, kun olin Tampereen Blockfesteilla lauantaina ja sunnuntaina kun pääsin kotiin kävin heti nukkumaan. Niimpä tänään tunnustelin, miltä hevonen tuntuu.


Kävelin pitkin ohjin jonkin aikaa, ennen kuin otin ohjat tuntumalle. Aloittelin käynnissä taivuttelemalla, mutta Pihla oli niin hätäinen, että siirryin melkein heti raviin. Pihla on ravissa paljon helpompi ratsastaa rennoksi ja hyväksi ja sitä kautta malttaa sitten kävelläkin hyvin. Pihla ei tänään ollut mitenkään kovin hyvä ratsastaa. Vaihtelin suuntaa todella paljon, etten jäänyt yhteen suuntaan pyörimään. Vasempaan, Pihlan helpompaan suuntaan, oli hevonen ihan ok. Hieman se kyllä punki sisälle päin pohjetta vasten normaalia enemmän. Oikeaan suuntaan oli meno sitten ihan päätöntä. Pihla veti poikittain koko ajan, punki sisälle päin ja pää koko ajan ulospäin taipuneena. Kun sitä yritti ratsastaa suoraksi/sisäänpäin asettuneena, alkoi kuolaimen vastustelu ja kaahottaminen.. Kun sain sen edes pätkittäin vähän paremmaksi, pidettiin välikäynnit. 


Laukasta ei sitten puhutakkaan sen enempää, se oli todella huonoa tänään. Kun sain sen rauhoittumaan laukan jälkeen ravailin vielä hetken tuntumalla. Pihla oli todella epätasainen ja välillä jo mietin liikkuuko se edes puhtaasti. Rauhoittelin Pihlaa ja muutaman rennon ja rauhallisen raviaskeleen jälkeen hyppäsin selästä alas ja käveltiin loppukäynnit maastakäsin. Tehtiin hieman maastakäsin-juttuja Pihlan kanssa ja oli se kyllä niin kiltti ja tottelevainen :) Välillä menee hieman huonommin, mutta tälläistä tämä on. Pihlalla on ollut nyt taas liikuntaa enemmän, niin veikkaisin tämän siitä johtuvan. Nyt kun minulla alkaa koulu, niin en pysty sitä liikuttamaan säännöllisesti niin Pihlallakin on varmasti vähän enemmän vapaata. No mutta sen näkee ensiviikonloppuna, miltä Pihla silloin tuntuu!

Ihan on pinkki nenä :( Tuo tummemman punainen väri tuossa on tallin seinästä jäänyttä maalin väriä, kun Pihla hinkkasi turpaansa siihen :D 

Ratsastuksen jälkeen hevonen pääsi pesulle ja sen jälkeen laitoin sille letkut jalkoihin suihkuttamaan kylmää vettä 20 minuutin ajaksi. Ihan vain varmuuden vuoksi, kun sillä on ollut tällä viikolla enemmän liikutusta ja nyt ensiviikolla sillä on taas kevyempää. Venyttelin Pihlan sivuille ja alas leipien kanssa, jonka jälkeen juotin melassivedet. Laitoin rasvaa Pihlan ötökänpuremiin ja turpaan, kun se on palanut nenästä aika paljon. Sitten se pääsikin takaisin laitumelle :)

2 kommenttia:

  1. Todella kiva tää sun blogi! Mukava ja sujuvaa luettavaa, hyvillä kuvilla. Tuolla kesäkuun postauksissa tais olla anoilta kommentteja mitkä oli aika ikävää, sillä sun istunnassa ole muuta kuin ryhti välillä hukassa :)
    Ehdottomasti käyn lukemassa jatkossakin :)

    VastaaPoista
  2. kiitos paljon :) pitää vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vaikka eihän ne ikävät kommentit koskaan kivalta tunnu .

    VastaaPoista