perjantai 20. kesäkuuta 2014

Asikkalassa hevosten liikutusta

Vihdoin kesäloma! Kävin eilen korvaamassa Asikkalassa sen viimetorstain, kun olin poissa. Hevosten liikutusta oli vuorossa ja neljä hevosta kerkesin päivän mittaan ratsastamaan/ajamaan. Hepoilla oli ollut nyt viikon loma, kun ei niitä siellä ketään ollut liikuttamassa, niin ajattelin jo, että millaisia ruutitynnyreitä sieltä tulee vastaan :D Lähdin heti ensimmäisenä ratsastamaan Unikin, kun se oli lähilaitumilla. Juoksutin sitä hetken liinassa ensin, mutta kun ei se näyttänyt kovin energiseltä, niin kiipesin selkään. Unik oli ihan superhyvä ratsastaa, tosi rento ja hyvin avuilla. Tehtiin kaikennäköisiä ympyröitä ja kiemuroita ravissa ja laukassa.


Heti perään menin ratsastamaan Ponin ja sitäkin juoksutin alkuun liinassa. Poni, joka on yleensä reipas ja juoksee alta pois, oli tänään laiska! Sitä sai ihan kunnolla pyytää ravissa eteenpäin, että se edes pysyi ravilla. Laukka oli sujuvaa rauhallista. Tehtiin Ponin kanssa kevyempi treeni ja käveltiin pitkät loppukäynnit. Menin siis Unikilla ja Ponilla maneesissa kummatkin, koska yksin maastossa niillä ei kuulostanut hirveän houkuttelevalta viikon loman jälkeen :D


Lähdettiin tallimestarin kanssa ajamaan Ville ja kun oltiin sitä ajettu "radalla" jonkin aikaa hölkkää, niin otettiin Veera laitumilta perähevoisena tallille mukaan. Ville pelkäsi ihan hirveästi lehmiä ja oli muutenkin aika pöhkönä, kyttäsi kaikkea.. Ravissa se oli ihan ok.


Lähdin Veeralla maastoilemaan. Käytiin kävelemässä rannassa ja otettiin hyvillä pätkillä hieman kevyttä ravia. Jatkettiin matkaa radalle, jossa laitoin Veeran töihin. Väistätin sitä kumpaakin suuntaan, kokosin välillä ja sitten taas päästin pidemmäksi. Alkuun Veera oli kankea, mutta loppua kohden vertyi mukavasti. Laitumilla hevoset olivat vähän villejä ja juoksentelivat Veeran rinnalla, niin Veerakin jännittyi siitä vähän ja yritti lähteä niiden kanssa kilpaa juoksemaan.. Onneksi Veera kuitenkin antaa hyvin kiinni ja sain rauhoiteltua sen. Käveltiin pitkät loppukäynnit.


Hoidin vielä tallissa viimeiseksi Herculeksen haavat ja sen jälkeen pääsin lähtemään kotiin. Oli kyllä tosi rentouttava päivä, kun sai yksin puuhailla hevosten kanssa ja ilmakin suosi pitkästä aikaa! Tarkenin jopa t-paidassa ratsastaa :) Se onkin nyt sitten syksyllä seuraavan kerran Asikkalaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti