maanantai 30. joulukuuta 2013

Esteitä Vinskillä

Nyt kun kaikki lumi ja jää on sulanut pois ja paikat kuivunut, niin kenttä on ollut tosi hyvässä kunnossa! Siinä pystyy tekemään ihan kunnolla hommia niin sileällä kuin esteitäkin, kun ei se ole yhtään liukas, liian pehmeä/kova, märkä eikä se pöllyä! Kyllä kelpasi tänään mennä siihen ratsastamaan Vinskillä. En ollut pitkään aikaan hypännyt Vinskillä niin tänään sitten oli meidän pomppupäivä.

IMG_0044
Poni niin innoissaan :')

Verryttelin Vinskin kevyesti kaikissa askellajeissa ensin vähän pidemmällä ohjalla pikku hiljaa ottamalla ohjia enemmän tuntumalle. Vinski oli ihan kiva alusta asti ratsastaa, liikkui eteenpäin pyydettäessä ja kuunteli muutenkin hyvin. Tehtiin parit laukanvaihdot, jonka jälkeen pienten välikäyntien jälkeen aloitettiin hyppääminen.

IMG_0001
IMG_0014

En jaksanut laittaa mitään ihmeellisiä esteitä, joten tyydyin pieneen sarjaan. Esteet olivat aluksi tosi matalia ja keskityttiin lähinnä niihin paikkoihin. Itselläni oli homma ihan hakusessa ja tein mitä oudoimpia ratkaisuja, mutta onneksi niitä hyviäkin hyppyjä tuli. Muutenkin olin itse tänään jotenkin "tönkkö", en osannut kunnolla mukautua Vinskin hyppyihin ja asennot ollivat välillä mitä mielenkiintoisempia..

IMG_0042
IMG_0090
IMG_0077
IMG_0062
IMG_0066

Vinski oli tapansa mukaan esteillä innoissaan, mutta yllättävän hyvin kuitenkin kuunteli minua vaikka Vinskillä pieni tauko hyppäämisessä onkin ollut. Hyvien hyppyjen jälkeen Vilma nosti ristikon pystyksi 60cm ja tultiin sitä. Vinski ei kunnolla viitsinyt nostella jalkojaan, mutta ihme kyllä ei taidettu pudottaa kuin kerran? Kuvista tuli vähän mitä tuli, kun Vilma ei hirveästi ole vielä kuvannut järkkärillä hyppäävää hevosta, mutta treeniä vain niin eiköhän ne tuosta ala paranemaan! Kyllä sieltä kuitenkin löytyi muutamia tosi kivoja kuvia.

IMG_0136
IMG_0133
IMG_0113

Vilma nosti pystyä vielä 70cm ja hyvien hyppyjen jälkeen 80cm. Vinski alkoi tapansa mukaan hyppäämään paremmin, kun estettä vähän nostettiin ja pikkuhiljalleen sitä joutui alkamaan pidättelemään enemmän. Vinski hyppäsi tosi hyvin, vaikka itse taas säädin omiani ja yritin kaikin tavoin pilata hyvät hypyt.. Tehtiin sarjasta okseri, jonka tulin muutaman kerran ja sitten vielä pystyksi, että tulin toisesta suunnasta. Okserihypyt onnistuivat hyvin, mutta toiseen suuntaan tultaessa yksittäistä pystyä en meinannut saada askeleita mitenkään järkevästi ja tultiikin pariin otteeseen todella lähelle. Vinski on kuitenkin samanlainen ninjaponi kuin Helka, että se taikoo jalkansa mistä tahansa yli :D

IMG_0158
IMG_0170
IMG_0177
IMG_0182
IMG_0184

Kun lopulta saatiin hyvä hyppy pystylle, otin Vinskiltä satulan pois ja verkkailin sen kaikissa askellajeissa eteen-alas. Vinski oli vähän aasi loppuraveissa ja keskittyminen ei ollut ihan siinä missä sen olisi pitänyt olla. Vinski oli kuitenkin ihan ok loppuun ja käveltiin pitkät loppukäynnit. Harmi vain loppuverryttelyistä ei saanut mitään kunnollisia kuvia, joten niitä ei nyt sitten ole. Eiköhän tässä kuitenkin ole ollut jo aika paljon kuvia, joten tähän loppuun on hyvä laittaa pieni parin esteen kooste meidän menosta tänään.


En tule ennen uutta vuotta enää kirjoittamaan blogiin mitään, joten 
hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ♥ 
Toivottavasti vuosi 2013 on mennyt hyvin, onnea ja menestystä vuodelle 2014 !!

IMG_9944

lauantai 28. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 - haaste

"Haasteen ideana on kertoa 10 parhainta, ihaninta, hauskinta, kamalinta, mutta mieleenpainuvinta tapahtumaa vuodelta 2013, sekä toiveita, odotuksia ja miksei lupauksia vuodelle 2014."

Sain haasteen Riinalta ja haastan tämän tekemään Ilonan, Jennan, Sofian ja Sirkun :) Tein tämän haasteen viime vuodestakin ja tykkäsin siitä kovasti, joten oli kiva päästä tekemään tämä uudestaan! Vuosi on mennyt nopeasti ja se on sisältänyt todella paljon uusia tuulia. Paljon hyvää, mutta valitettavasti myös huonoa. Tähän on listattu nyt 10 mieleenpainuvinta muistoa vuodesta 2013 sekä tavotteita ja pohdintaa vuodelle 2014.

1. Ensimmäisenä mieleeni tulee koulun aloitus. Pitkän mietinnän ja yhden virheen jälkeen päädyin hakemaan hevoslinjalle Asikkalaan kouluun. Mietin pitkään, haluaisinko oikeasti hevosista ammattia ja kun tästä koulusta valmistautuu kuitenkin vain hevostenhoitajaksi. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, enkä ole katunut päivääkään. Oli iso muutos minulle, että muutan koululle viikoiksi ja pääsin käymään kotona vain viikonloppuisin ja joskus en silloinkaan. Viihdyn kuitenkin asuntolalla todella hyvin ja koulussakin menee hienosti.

IMG-20131030-WA0050

2. Heti tammikuussa pitkän harkinnan ja etsinnän jälkeen minulle saapui Tokkolaan ylläpitoon neljävuotias russiruuna, Ossi. Minun oli tarkoituksena kehittää ponin kuntoa, parantaa ratsastettavuutta ja osallistua syksyllä laatuarvosteluihin. Suunnitelmat eivät kuitenkaan mennyt odottamallani tavalla ja tarkasti mietittyjen päätösten jälkeen tulin siihen tulokseen, että minun oli parempi palauttaa Ossi omistajalleen. Toisaalta kadun päätöstäni viedä ponin pois, mutta tiedän kuitenkin, että näin oli parempi.

2.1-3.1 127

3. Alkuvuosi meni Minniä treenatessa. Tein ponin kanssa paljon töitä, olin samaan aikaan hyvin iloinen, mutta silti hyvin pettynyt. Minnin kanssa oli vaikeaa, ikinä ei kahtena päivänä peräkkäin saanut tuntea onnistumisen iloja, vaan vähintään joka toinen kerta olin itku kurkussa, kun ei onnistunut. Minni oli kuitenkin samalla terapiaa minulle ja opin Minnin kanssa paljon tämän vuoden puolella. Mutta koska mikään ei säily ikuisesti, niin Minni myytiin kesällä uuteen paikkaan. Yksi parhaimmista muistoista onkin se, kun pääsin ponin luoke viikonlopuksi nyt joulukuussa ♥

IMG_9952

4. Neljäntenä listalla komeilee Helkan nimi! Helkan kanssa vietettiin upea alkuvuosi, pidettiin hauskaa, käytiin pikkukisoissa, opittiin uutta ja kerrattiin vanhaa. Helkan kanssa meni tosi hyvin ja kehitystä oli tullut paljon edellisestä vuodesta. Kuitenkin harmillisesti jouduin "lopettamaan" Helkalla käymisen koulun käynnin takia, mutta onneksi aina lomilla ja viikonloppuisin olen päässyt ponia silloin tällöin katsomaan ja ratsastelemaan. Kuka tietää, jos vaikka ensikesänä taas siellä kävisin täyspainotteisesti ;)

h9

5. Kävin tänävuonna ensimmäistä kertaa Cheekin keikoilla, ihan ensimmäiselle hänen keikalleen lähdettiin Tanjan ja Riinan kanssa extempore yhden illan varotusajalla ja siitä se sitten lähti! Olen käynyt sen keikoilla Riinan, Tanjan ja Ilonan kanssa. Ihan huippua on ollut ja kaikilla keikoilla on ollut parasta. Meripäivät.. jäähalli.. ja ne kaikki ovat olleet tavalla tai toisella ikimuistoisia. Pitkät jonotukset ja odotukset, kärsimys huonoista bändeistä ennen Cheekiä ja kaikki se fiilis on ollut tajuttoman hienoa ja ensivuoden keikoista on tulossa vieläkin hienompaa!

2013-08-11 17.53.39

6. Tanjan viikko Jaalassa ja hänen kanssaan viikonloppu Riinalla. Ne kaksi tapahtumaa ovat olleet hienoja päiviä tänä vuonna. Paljon tapahtui näinä päivinä ja hauskaa on ollut! Tänä vuonna muutenkin meidän välit ovat lähentyneet tosi paljon ja näistä kahdesta vajakista on tullut tosi tärkeitä ♥ Ties mitä kaikkea kivaa ja ei niin kivaa XD keksitään ensivuodeksi!

blogi (8)

7. Kesällä päivät kuluivat nopeasti, sillä tekemistä riitti paljon! Yksi kesän kohokohdista oli se, kun pääsin treenaamaan Kaitsua ja käymään parit kisat sillä. Kaitsu on hyvin omalaatuinen poni, jolta ei vauhtia ja taitoa puutu. Olen tuntenut Kaitsun pitkään ja oli jotenkin outoa vasta nyt tänä vuonna ihan oikeasti ratsastaa sillä ja kisatakin. Kaitsulla on ihan mahtava käydä kisoissa, sillä Kaitsu tekee aina parhaansa. Harmiksi vain en koulun takia ole pystynyt sielläkään käymään enää..

elina kettunen (7)

8. Ilonan kanssa tehdyt retket sun muut. Tää vuosi on ollut  meidän osalta hieman hiljaisempaa, mutta ne päivät mitä ollaan oltu yhdessä ja tehty jotain, nii ovat olleet hyviä päiviä. Mitään en vaihtaisi pois, vaikka niitä huonoja päiviä on ollut aika paljon. Kaikesta huolimatta tässä sitä vielä ollaan ja tullaan olemaan toivottavasti vielä pitkään.

ristiäiset 25.5 471

9. Tavotteita vuodelle 2014 en uskalla hirveästi antaa, sillä ensivuonna on todennäköisesti tulossa isoja muutoksia.. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että haluan ratsastaa ja kilpailla paljon, kehittyä ratsastajana ja muutenkin hevosten kanssa. Ajattelin itseasiassa etsiä ensikesäksi jonkin pienen hevosen, jolla voisin kilpailla esteitä, ja ehkä mahdolllisesti koulua. Vink vink, kaikki Kouvolan alueelta tallit joille pääsee julkisilla, jos sieltä löytyy heppa vailla ratsastajaa kesällä!

10. Kuten parista kohdasta voitte huomata, koulu on syönyt todella suuren osan elämääni pois. Toisaalta se harmittaa minua paljon, mutta toisaalta on kiva nähdä ja kokea uusia asioita ja kehittyä hevostaidoissa enemmän. Opiskelujen jälkeen lähden kuitenkin varmaan töihin ja kenties otan pari hevosta siihen rinnalle. Sen näkee sitten kolmen vuoden päästä missä ollaan. Tässä kuitenkin on vähän raskaampia päätöksiä edessä ihan ensivuodelle, mutta siitä kirjoitan myöhemmin oman postauksen..

perjantai 27. joulukuuta 2013

Tapaninpäivän maneesireissu

Olin keskiviikosta torstaihin Kouvolassa Helkailemassa. Keskiviikkona käytiin kävelemässä Jennan ja Fasun kanssa lähimaastoissa n 20min, sillä poneilla oli kuulemma edellisenä päivänä ollut pitkä maasto takana. Helka käveli oikein iloisena ja reippaana pitkin polkuja. Torstaina matkasimme maneesille Helkan kanssa pomppimaan ja Jenna tuli pääosin kouluilemaan Fasun kanssa.


Helka oli alusta asti reipas ja hyvän tuntuinen. Laukassa poni oli aluksi ihan aavistuksen tahmea, mutta loppua kohden poni virkistyi huomattavasti. Tehtiin nopea verkka, jottei ponni väsyisi ja aloitettiin hyppääminen pieniltä ristikoilta. Pikku hiljalleen hypättiin rataa ja nostettiin esteitä n. 60cm korkeuteen. Helka hyppäsi hyvin, eteni pääosin reippaasti ja paikat osuivat kohdilleen. Itselläni oli homma vähän hakusessa, kun en ollut ponilla pitkään aikaan hypännyt. Ihan suht'hyvin kuitenkin meni ja olen tosi tyytyväinen Helkaan. Tultiin ratojen jälkeen vielä yksittäistä pystyä isompana, noin 75cm ja Helka meni sen keposesti yli. Pari pientä ristikkoa loppuun ja ravia eteen-alas, Helka oli loppuraveissa tosi magee! Pääsin ottamaan Fasullakin pari pomppua ilman satulaa. Fasu oli vähän villinä, kun minä sinne selkään pompahdin ja välillä mentiin sellaista haipakkaa ettei mitään rajaa.. Onnistuneet treenit takana, Helka on hieno!

maanantai 23. joulukuuta 2013

villiponit pellolla!

Yksi vauhdikas valkoinen poni ratsastettu tänään pellolla, vähän laukanvaihtoja pukittelujen kera. Kirjavalla 4v ponilla kentällä harjoiteltu perusjuttuja käynnissä ja ravissa. Pellolla villiponien kuvausta, kun poni oli vähän energinen :) Hyvä päivä takana!







Tähän alkuun haluan sanoa heti, että olisi kiva kuulla joskus mielipiteitä näistä peruspostauksista. Tähänkin postaukseen olen käyttänyt tosi paljon aikaa, kun olen tehnyt koostevideot, muokannut kuvat lisännyt kuvat flickr'in kautta ja kirjoittanut tekstin. Minulle tulee todella vähän kommenttia postauksista, niin olisi joskus, edes vaikka kerran kuussa kuulla pidetäänkö postauksistani :) En halua tätä pahalla sanoa jne jne, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Sitten kuitenkin asiaan, eli tähän päivään!

Aamutallin jälkeen lähdettiin Vilman kanssa Vinskillä pellolle ratsastelemaan. Kenttä on edelleenkin huonossa kunnossa, ettei siinä hirveän hyvin pysty menemään. Vilma ratsasti ensin ponilla ja jonkin ajan kuluttua pomppasin itse selkään. Vinski oli tosi kiva ratsastaa tänään, varsinkin lopussa, kun Vinski oli eteenpäin pyrkivä ja kuunteli. Tehtiin Vinskin kanssa vähän laukanvaihtoja, jotka sujuivat vaihtelevalla menestyksellä sekä vähän otettiin pari spurttia. Jäi hirmu hyvä fiilis ratsastuksista etenkin loppuraveista!

IMG_8909

IMG_8951

IMG_8992

IMG_9093

IMG_9135

IMG_9175

IMG_9192

IMG_9208

Vinskin ratsastuksen jälkeen ratsu vaihtui paljon pienempään, nimittäin Offeen. Siitä olikin taas pitkä aika, kun viimeeksi selässä olin, joten aloitettiin rauhassa taas perusasioita kertaalleen. Mä en vain voi hehkuttaa tarpeeksi, kuinka nopeasti se poni on sisäistänyt avut, vaikka sillä ei montaa kertaa olla ratsastettu :) Pohkeet poni ymmärtää kuin vanha tekijä ja ravissakin voidaan tehdä jo kokonaisia ympyröitä. Kiva nähdä, että "oma työ" tuottaa tulosta.

IMG_9243

IMG_9295

Offen liikutuksen jälkeen harjailtiin Ilonan kanssa Munkkia ja Ollia ja päätettiinkin mennä kuvailemaan poneja pellolle. Munkki ei ollut kuvauksista kovin innoissaan ja montaakaan hörökorvaista kuvaa ei kamerasta löytynyt, mutta sitten kun sanoin Ilonalle, voisiko se ottaa pari kuvaa kun ravaamme Munkin kanssa yhden pätkän.. Munkki vallan innostui tästä ja siitä vasta riemu repesi! Poni alkoi toden teolla pomppimaan ja riekkumaan minä narun päässä juosten. Munkilla ainankin oli hauskaa ja siinä sai kyllä itsekin naurua pidellä, miten se nyt niin sekosi :') Hölmö poni ♥ Käytiin vielä kävelemässä pieni lenkki, kun Munkki oli ihan menossa koko ajan..

IMG_9341

IMG_9406

Mä en kestä, ku Munkki on niin pieni!

IMG_9483

IMG_9502

IMG_9532

Huomenna lähdetään varmaan Vilman kanssa joulumaastoon ja keskiviikkona lähdenkin Kouvolaan pariksi päiväksi Helkailemaan! Huhhuh, kun tuntui pitkältä postaukselta, toivottavasti te piditte :) Palaillaan taas ja hyvät joulut!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Millainen opiskelija minä olen?

Syyslukukausi on ohi ja tähän väliin on hyvä ruveta miettimään, kuinka minun koulunkäyntini on sujunut kuluneen syksyn aikana. Aika on mennyt todella nopeasti, johtuen varmaan siitä, kun asun koululla asuntolassa. Täytyy myöntää, en ole ikinä ollut näin iloinen koulunkäynnistä! Mulla on mennyt tosi hyvin koulussa.
Viime keväänä yhteishaussa mietin pitkään, mitä minä oikeasti haluan tehdä. Olin viime talvena aloittanut sosiaali- ja terveysalalla, mutta lopetin siellä parin kuukauden kuluessa, sillä se ei ollut oikea paikka minulle. Olin tallilla töissä talven yli ja sinä aikana tulin täysin varmaksi asiasta, että haluan hevosista ammatin ainankin toistaiseksi. Niimpä yhteishaussa hain ensisijaisesti Asikkalaan hevostenhoitaja-linjalle ja sinne pääsin sisään pääsykokeitten kautta. Syksyllä koitti se päivä, kun ajoimme tavaroideni kanssa koululle. Tuntui oudolta astua asuntolan ovesta sisälle, kun tiesin, että joutuisin siellä asumaan viikot. Isosiskoni oli joskus aiemmin siellä opiskellut vähän aikaa, mutta jätti sen kesken, niimpä minulla oli hieman ennakkoaavistukia, viihtyisinkö minäkään siellä. 
Ensimmäisinä viikkoina olin tosi ujo ja hiljainen. Tutustuin luokkalaisiini ja kämppiksiini, tulin heidän kanssa hyvin toimeen, mutta silti olin jotenkin tosi vaivautuneen oloinen. Oppitunneilla en oikein keskittynyt ja alkuaikoina käydyt asiat eivät oikein ole mielessä enää. Ensimmäiset kokeet menivät vähän niin jä näin, kunhan läpi pääsin. Käytännöntunneilla oli mukavaa ja olin innoissani kengityksestä! Pikkuhiljaa luokan yhteishenki parantui paljon ja tutustuin kaverini Hennin kautta asuntolan väkeen paremmin. 

Yhtäkkiä päässäni napsahti ja aloin todella keskittymään koulunkäyntiin. Teoriatunneilla kuuntelen ja kyselen, käytännöntunneilla pyrin tekemään parhaani. Koulun jälkeen vietän aikaa asuntola-ihmisten kanssa iltamyöhään asti, mutta silti olen jaksanut seuraavana päivänä herätä ajoissa kouluun ja keskittyä tunneilla. Olen tutustunut ihan huippu ihmisiin koulussa ja viihdyn siellä tosi paljon! Joskus torstaisin rupeaa oikein masentamaan, kun pitää lähteä koululta pois. Onneksi aina sunnuntai-iltaisin takaisin koululle.
Nykyään mun opiskelu sujuu tosi hyvin. Olen tyytyväinen arvosanoihin ja siihen kuinka hyvin olen jaksanut! Vaikka välillä on ollut huonompia päiviä, niin en ole antanut niiden häiritä opiskelua. Jos minulla ei menisi asuntolassa näin hyvin niinkuin nyt menee, niin koulussakin jaksamiseni olisi varmasti huonompaa. Onneksi kuitenkin olen saanut ihania kavereita, joista aion pitää kiinni! 
Nina ♥
Pyysin erästä kaveriani, ex-kämppistäni ja luokkalaistani, Ninaa, kertomaan omasta näkökulmastaan millainen opiskelija minä olen. Nina on hyvä koulu kaveri ja viihdyn sen seurassa koulussa. Ninan motiaavio koulua kohtaan on jotakuinkin sama kuin minulla, siksi hänen kanssa onkin helppo olla. Voin kysyä Ninalta aina koulussa käydyt asiat ja muistiinpanot, jos minä en ole ollut koulussa - Ninalta ne löytyy aina! Ninan kanssa ollaan kerran oltu samaan aikaan talliviikolla ja hauskaa oli :) Nina on huippu ihminen, mutta nyt asiaan ja näin Nina kertoo minusta: "no siis panostat ainaki mun mielestä paljon enemmän käytännöntunteihin ku teorioihin. ja teet varsinki niil käytännöntunneil kaikkes et se tunti menee hyvin. kengityksessäki olit sillee 'toi tunti meni ihan perseellee' ku esim ei mua kiinnosta miten mul menee joku kengitystunti, mut sua kiinnostaa. ja haluut ain parantaa ja oot tosi tunnollinen. ja sit no teorias oot ainaki tosi sellai et vastailet kysymyksii varmaa eniten meijän luokast mut on sul niitki päivii (esim jos oot valvonu edellisen yön krhm) ni et jaksa keskittyy. nii siis täs tää mun näkökulma en tiiä saitko mitää selvää XD"


yksi klippi ajosta ja yksi talliviikolta


Tälläinen opiskelija minä olen täällä koulussa, toivottavasti saatte tekstistä jotain selvää ja kertokaa toki mitä mieltä olitte tälläisestä postauksesta. Haluaisitteko enemmän tälläisiä postauksia kouluun liittyen? Miltä kuullostaisi kysymyspostaus, missä voitte kysyä mitä tahansa kouluun/hevosalaan liittyvissä asioissa?

lauantai 21. joulukuuta 2013

peltoilua joulufiiliksissä !


Vilma oli tilannut Vinskille joululoimen ja siihen pintelit, mutta pintelit olivatkin loppuunmyyty, joten perille asti tuli vain loimi. Tänään käytiin sitten vähän kuvailemassa joulukuvia, mutta hirveän jouluisia kuvia ei tullut, kun täältä meiltä päin on kaikki lumi sulanut pois.. :(

IMG_8347

IMG_8359

Untitled 1

IMG_8361

IMG_8383

Otin ensin Vilmasta ja Vinskistä perus poseerauskuvia ulkona ennenkuin laitettiin satula selkään. Kuvista tuli muuten tosi kivoja, mutta oli hirveän synkkä ilma, niin ei ole niin 'pirteän' näköisiä kuvia. Pienten kuvailujen jälkeen siirryttiin toiselle pellolle, mikä on tällä hetkellä ainut paikka, missä voi ratsastaa.

IMG_8403

Vilma ratsasti ensin Vinskillä käyntiä ja vähän ravia, jonka jälkeen minä kipusin selkään. Aloin melkein heti ravailemaan ja siitä sitten laukkaa. Vinski oli aika reipas ja yritti juosta alta pois, mutta pienten keskustelujen jälkeen Vinski rentoitui pätkittäin oikein kivasti.

IMG_8516

IMG_8522

IMG_8535

IMG_8545

IMG_8559

IMG_8561

IMG_8571

IMG_8574

IMG_8597

Jonkin ajan päästä sitten vähän spurttailtiin pellolla edes sun takas ja Vinskillä (sekä minulla) oli oikein hauskaa! Loppuravit eteen-alas, joissa Vinski oli ihan rento ja rauhallinen. Vinski jäi vähäksi aikaa loimien kera sisään syömään heiniä, mutta vietiin se sitten vielä ulos ennenkuin lähdettiin kotiin :) Vinski oli taas super ♥

IMG_8608