perjantai 7. kesäkuuta 2013

välillä pitää olla huonoja päiviä, että niistä hyvistä voi nauttia enemmän

Ratsastin vielä eilen Helkalla, tällä kertaa satulan kanssa. Se taisi kyllä olla virhe laittaa selkään, koska ei ratsastuksesta meinannut tulla yhtikäs mitään. Ensinnäkin oli niin kuuma, että kumpikaan meistä ei jaksanut keskittyä. Toiseksi Helka oli ihan hirveä junttura, varmaankin johtuen eillisestä uittoreissusta.

Helka oli käynnissä tosi laiska ja jäykkä. Poni myös painoi kädelle vähän. Taivuttelin vain ponia ympyröillä, että olisin sen saanut vähän notkistumaan. Ympyröillä Helka puski peräpäätä koko ajan sisäänpäin, jolloin pysäytin Helkan ja pyysin väistämään pohketta. Hetkeksi se auttoi. Ravissa jatkoin samalla linjalla. Aluksi keventäen vähän pidemällä ohjalla taivuttelin ympyrällä ja sen jälkeen harjoitusravissa jatkoin hieman lyhyemmällä ohjalla. Ravissa Helka oli alkuun taas laiska ja jäykkä, mutta loppua kohden sain sen ravissa vähän paremmaksi. Ravissakin poni yritti sivuuttaa takapäätä koko ajan sisälle päin. Laukkaa Helka ei pyörittänyt sitten yhtään. Joko se kaahotti menemään jotain ihme sekasortolaukkaa ja jos yritti pidättää, siirtyi heti raviin. Poni oli laukassa aavistuksen etupainoinen. Pyöritin laukkaa aika kauan molempiin suuntiin ja heti kun poni oli vähän hyvä, lopetin. Keventelin loppuravit ja siirryttiin takaisin talliin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti