keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tästä se kesä alkaa ♥ paras helka

Mun päivä piristyi tänään heti, kun saavuin Kouvolaan. Lähdettiin Jennan kanssa tallille ja otettiin Helka ensiksi liikutettavaksi. Meillä oli tänään vuorossa estetreenit. Ajattelin pitkästä aikaa, että olisi kiva ottaa pellolla muutama pomppu ja jatkaa siitä kentälle jumppikselle. Verryttelin Helkan ihan normaalisti "kaikki askellajit läpi" -tekniikalla kentällä parit laukkaspurtit ottaen. Helka oli alkuun kentällä vähän tahmea ja hidas pohkeelle, kääntyi hyvin mutta vauhtia ei lisännyt pyytämällä. Muutamien spurttien jälkeen siirryttiin pellolle.


muskelityttö ;)

Jenna teki yhden ojan päälle pienen esteen ja ei tarvinnut kuin kääntää poni esteelle, niin se oli jo menossa :') Helka innostui pellolla paljon ja olin ihan iloisena selässä. Helka alkoi pohkeitakin kuuntelemaan tosi hyvin, kääntyi kotoa pois päin superhyvin ja hidasti/kiihdytti tarpeen vaatiessa. Otettiin siinä muutamat hypyt kumpaakin suuntaan ja jatkettiin siitä matkaa kentälle.


Kentällä Helka oli tosi hyvä ratsastaa, laukannostot eivät olleet parhaimmasta päästä, mutta kun pari kertaa niistä muistutti niin nekin alkoivat sujumaan paremmin. Helka oli jumppiksella tosi hyvä, kun sen sai tuotua ensimmäiselle esteelle sujuvassa laukassa, niin poni hoiti homman kotiin tosi hyvin! Helka ei ollut missään vaiheessa epävarma esteillä, vaikka vikalle okserille kertyi korkeutta 90cm. Helka hyppäsi tosi kevyesti ja olisi varmasti mennyt korkeampaakin, mutta parempi lopettaa hyvään hyppyyn ponin ollessa itsekin tyytyväinen :)


Tehtiin loppuun vielä pieni kolmen esteen rata, jota tultiin pari kertaa Helkan kanssa, sekä sitten pienempiä tehtäviä. Helka hyppäsi koko ajan hyvin, mitä nyt kerran kielsi yhdelle pystylle, mutta se oli kuskin moka, kun en tuonut ponia hyvin esteelle ja paikka jäi huonoksi. Muuten hypyt sujuivat superhyvin ja jäi superfiilis ratsastuksesta, Helka oli tänään niin tykki♥  Käytiin vielä Helkan ratsastuksen jälkeen Vikillä ja Fasulla ilman satuloita tunnin maastossa, Seikkailtiin vähän sielä sun täällä ja löydettiin yksi tosipitkä suora hiekkatie, sinne kun pääsis kunnolla baanaamaan (harmiksi vain junarata kulkee ihan tien vieressä)! Maasto oli pääosin käyntipainotteinen Fasun töppösten takia, mutta hyvillä hiekkateillä pystyttiin ottamaan suht'rauhallista laukkaa ilman töppösten lentämistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti