sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

estevalmennus

Tänään mulla oli tosiaan Helkan kanssa estevalmennus ja Jenna lähti kanssa Fasulla. Valmennus oli kolmesta neljään iltapäivällä ja se pidettiin ratsukeltissä. Oltiin Sanna Ylösmäen valmennuksessa ja minähän en aiemmin ollut hänen valmennuksissa käynyt, mutta Jenna oli. Ei saatu ketään kuvaamaan, mutta otettiin sitten Jennan kanssa toisistamme pari rataa videolle, että saataisiin blogiin jotain materiaalia !


Helka oli ihan järkyttävä koko valmennuksen ajan. Se ei ole varmaan ikinä ollut niin huono maneesilla. Vähän siitä masennuin, mutta jaksoin onneksi tsempata loppuun asti. Aloitettiin ihan vain tekemällä itsenäinen verryttely ja siinä Sanna vähän jakeli neuvoja. Helka oli alusta asti tosi laiska, eikä millään meinannut liikkua eteenpäin. Mulla meinasi mennä totaalisesti hermot koko poniin. Välillä Helka otti pieniä pätkiä vähän reippaammin, mutta reilusti yli puolet valkasta se meni kuin etana. Aloitin laukkaamisen ja heti enimmäisistä laukoista asti Helka oli kuin laiska kilpikonna ja koko ajan sai pyytää eteenpäin. Helka yritti todella herkästi rikkoa raville. Jätettiin laukkaaminen sikseen, ettei Helka väsynyt siitä enempää. Poniparka oli jo alkuverryttelyn jälkeen ihan hiestä märkä.

Alettiin tulemaan yksinkertaista tehtävää niin, että tultiin päädystä pitkälle sivulle ravissa kolme puomia, kaarto oikealle, laukannosto, kaarto vasemmalle, laukkapuomi, kaarto vasemmalle, raviin, kaarto oikealle kolmen puomin yli ja takaisin päätyyn. Helka meni puomit ihan hyvin, mutta en saanut vissiin kertaakaan laukkaa nousemaan, joten tultiin Helkan kanssa ihan vain kaikki ravilla. Laukattiin pari pätkää pitkällä sivulla, että sain sen laukkaamaan. Mä en ymmärrä miten mä en saanut laukkoja nousemaan, mutta siinä vaiheessa ei auttanut enään pohkeet eikä raippa.


Maneesilta löytyi onneksi pidempi piiska, niin sillä sain välillä vähän vauhtia Helkaan, mutta silti laukka oli tosi vaivalloisen oloista, tai sellaista jännää. Käveltiin vähän aikaa ja sen jälkeen tultiin pitkällä sivulla pystyä ihan suorassa ja esteen jälkeen heti pysähdys. Esteille Helka vähän piristyi, mutta silti sitä joutui koko ajan pyytämään eteenpäin.  Esteen jälkeiset pysähdykset sujuivat iha hyvin, mitä nyt Helka vähän oli hidas reagoimaan pidätteisiin. Tultiin tätä kummastakin suunnasta ja sen jälkeen vaihdettiin tehtävää. Seuraavaksi meidän piti hypätä kokorataleikkaalla pysty ja jatkaa siitä toiselle kokorataleikkaalle ja siinäkin oli pysty. Tässä ideana oli saada hyvät tiet ja ne onnistuivat Helkan kanssa tosi hyvin. Tulin tämän muistaakseni Helkan kanssa kerran ja sen jälkeen tultiin toisesta suunnasta kai samalla tavalla, tai sitten eritavalla (en enää muista :D )

Loppujen lopuksi tultiin vielä yksi pidempi tehtävä Helkan kanssa ja siitä Jenna otti videoa. Tehtävä onnistui Helkan kanssa ihan hyvin, mutta ekalla kerralla okserille lähestyminen tuli tosi vinossa ja tultiin kaksi vikaa estettä uudelleen. Helka alkoi loppua kohden painamaan päätä aika paljon alas, joten sitä sai koko ajan nostella. Helka sai Sannalta kehuja, kun on niin suloinen poni, hyvän mallinen ja hyppää hyvin ! Vaikka Helka ei nyt erityisemmin hyvin mennyt, niin itse hypyt onnistuivat ainankin muutamalle esteelle. Kai se on oltava Helkaan tytyväinen, ei aina voi onnistua :')


Loppuverryteltiin ponit itsenäiseti ja kannettii muutama este pois. Sitten vain takaisin tallille ja ponien hoito, saivat mennä vielä ulos, kun lähdettiin liikuttamaan Viki koirankoulutuskentälle. Jenna ratsasti ja minä kuvailin heitä. Oli kyllä taas pitkä tallipäivä, mutta onneksi tähän on jo totuttu.

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! ja hei ihan pakko kyssyy et millä teet noi ratapiirrokset aina, kun noista tulee aina niin hienoi! mä aina yritän epätoivoisesti paintilla väkertää..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään osaa oikein noita väsertää, mutta Jenna teki tuon PhotoFiltrellä :)

      Poista