tiistai 7. elokuuta 2012

pari muuta päivää + KISAT !

Anteeksi että postaus tulee päivän (tai oikeastaan kaksi) myöhässä, mutta oli hieman teknisiä ongelmia kyydin suhteen joten jouduin jäämään vielä yhdeksi yöksi  Kouvolaan. Torstaina menin Kouvolaan ja ratsastettiin Ellan kanssa Helka puoliksi. Helka eteni tosi reippaasti eteenpäin ja kääntyilikin hyvin. Harjoiteltiin kääntymistä pienillä ristikoilla. Perjantaina koululin Helkalla kevyesti ilman satulaa kentällä. Ravissa poni otti välillä tosi hyviä pätkiä! Laukassa oli vähän vaikeuksia mutta saatiin siitäkin lopulta hyvät pätkät. Lauantaina Helkalla oli vapaapäivä. Illasta vielä harjailin ponia ja hieroin sen nopeasti läpi.






Sunnuntaina 5.8. oli siis Suursuolla harjoitusestekilpailut, mihin osallistuin Helkan kanssa 50-60cm ja 70cm. Juha vei meiät sinne kopilla ja kisapaikalla kävin ilmottautumassa sekä tutustumassa hiukan rataan. Rata oli helppo, mutta kaheasti käännöksiä joka suuntaan! No pääsipähän ainankin kääntelemään ponia.. Kävin ekana verkkaamassa ponin maneesissa kaikki askellajit läpi ja muutamat vaihdotkin tehtiin. Maneesissa Helka oli tosi kiva ja reipas ja lähtiin hyvin mielin kentälle verkkaamaan. Videolla ja kuvissa näyttää että ylimyötään, mutta sen tein tarkoituksella, etten jäisi suusta vetämään ja Helkan olisi mukavampi hypätä! Parile esteelle kuitenkin jäin vähän jälkeen, jolloin vedin suusta :/


50-60cm verryttelyssä poni oli semireipas ja hyppäsi toiseen suuntaan olevan pystyn ihan hyvin. Toisen suunnan okserille Helka kielsi kerran, mutta toisella kerralla mentiin yli! Radalla miulla oli kauheat paineet, että Helka kieltää jollekkin esteelle, mutta kuinkas kävikään. Helka tykitti menemään esteeltä toiselle iloisesti ja reippaasti kulkien omalla moottorillaan. Parissa kohtaa tuli ristilaukkaa, mutta niistä huolimatta Helka hyppäsi hyvin - ja pääsin hyvin kääntelemään ja oikomaan! Radalta päästyämme kuulutettiin että voitimme luokan! Tämä oli ensimmäinen "virallinen" voittoni, sillä kaikki muut voittoni ovat olleet niitä, että kaikki perusradan saaneet voittavat. Mentiin molemmat iloisina palkintojen jakoon ja kunniakierroksella poni olisi halunnut vieläkin mennä :') ♥










70cm verryttelyssä poni hyppäsi taas toiseen suuntaan hyvin, mutta toisesta suunnasta tullessa poni teki okserille stopin pari kertaa, mutta päästin kuitenkin ihan semihyvin siitäkin loppujen lopuksi yli. Olin 70cm ensimmäinen lähtijä ja miulla oli taas kovat paineet, että apua nyt me kielletään! Kuitenkin radalla Helka sitten syttyi ja liideltiin esteistä puhtaasti yli! Otettiin tämä luokka rauhallisemmin, eikä alettu kisaamaan aikaa vasten. Loppusijoitus tästä luokasta oli 6/10. Molempiin luokkiin olen erittäin tyytyväinen ja hyvin mielin lähtiin kotiin ♥









Oon tosi tyytyväinen Helkaan, koska se meni radalla ihan superhyvin ja hyppäs kaikki esteet siitä huolimatta, että verkassa tuli kieltoja! Kisojen jälkeen Helka sai paljon nameja :-)♥ ISO KIITOS KAIKILLE KUVAAJILLE: Jenna, Veera, Iina ja Carita ♥

9 kommenttia:

  1. Miun blogis on siulle jokin liebster blog juttu :)

    VastaaPoista
  2. Tää oli kiva postaus ja onnee teille ;) Anteeksi, kun unohdin mainita blogisi viimeisimmässä postauksessani, mutta nyt lisäsin sen sinne :)

    VastaaPoista
  3. haluisitkos tehdä mulle jonkin näköisen bannerin jos jaksat ja kerkeet :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä en ota uusia banneripyyntöjä vastaan, mutta katsellaan sitä sitten kun olen saanut edelliset alta pois.

      Poista