tiistai 10. huhtikuuta 2012

lisää kivakuvia yms.

Tänään koulusta menin Ilonalle ja sieltä mentiin tallille. Tallilla ratsastettiin vähän aikaa Minnillä ja Epulla ( mie menin Epulla) ja lopuksi lähdimme rallittelemaan maastoon. En kyllä muista milloin Epulla ollaan viimeeksi oltu kunnon maastossa, sillä virtaa ponilla riitti! Pysyi kyllä hallinnassa ja tehtiin muutamia temponvaihteluita. Mentiin pari kertaa yhtä mäkeä ylös eri tavoin ja sen jälkeen käytiin yhdessä toisessa mäessä, mihin Eppu otti ja lähti, meni vähän kauemmin pysäyttää kuin oli tarkoitus! :D Takasin päin tullessa huomattiin yksi polku mikä on tullut siihen lähipäivinä. Mentiin sitä vähän matkaa, mutta käännyttiin takaisin. Loppu matka meni tallille mentäessä omaa vauhtia hölkäten ja tallilla Eppu sai melassivettä ja loimen niskaan :) Tehtiin Ilonan kanssa iltatalli puoliksi joskus puol seittemän aikaan.

Eilen kisoissa, rupesin katselemaan tuloksia, kun ne näkyivät maneesin seinällä. Huomasin listassa tutunoloisen nimen. Rupesin miettimään että voisiko se olla.. Ei, ei voi olla! Siitä oli jo niin kauan aikaa. No tänään sitten aloin ottamaan selvää ja katselemaan hevosen omistushistoriaa hippoksessa ja sieltä löytyi saman henkilön nimi kuin kisoissa ratsastajalla! Laitoin henkilölle viestiä ja sieltähän vastaus nopeasti tuli! Eli, meidän entinen hevonen oli nytten samoissa kisoissa minun kanssaan, samassa luokassa ja vielä voittivat sen! En kyllä ikinä olisi uskonut meidän vanhasta Tollosta, joka ennen oli raviheppa, että hänellä kisattaisiin esteitä! Tollon lähöstä on jo kauan aikaa, lähti meiltä vuonna 2004! Hienoa kuitenkin, että Tollo on löytänyt hyvän kodin, ettei ole lähtenyt kiertoon :)

HEI MUUTEN!!! 40 lukijaa ja yli kasassa, joten kohta puoliin tulossa arvontaa! :) Arvonnan tuotteena on hevosaiheinen palkinto ja arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella!

Tässä vielä muutamia kuvia mitä sain Mira Ruuskaselta kisoista, sekä video 50cm radasta, jonka sain Hannaleena Ahtiaiselta. Kiitokset heille!

katse ainankin seuraavalle esteelle ;DDddd

ilmeeet

ilmee :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti